Otsikossa on peliriippuvaisen yksi perusajatus ja kompastuskivi.
Joskus käy se hyvä tuuri ja tulee voittoja. Jopa isojakin. Mutta se voiton nostaminen on niin vaikeaa. Koska sehän saattaisi seuraavilla pyöräytyksillä antaa vielä lisää!
Itselle on käynyt usein niin, että voitan esimerkiksi 1000e. Terve ihminen kotiuttaisi sen heti innosta kiljuen. Oma pääni ei ajattele samoin. Ensin ajattelen että kotiutan 900e. Kun kyseinen summa lähenee, alan ajattelemaan että 800e on ihan hyvä. Ja siitä se jatkuu. Kohta huomaankin, että nollassa ollaan.
Tämä aiheuttaa niin kamalaa oloa jälkeenpäin. Pelatessa sitä ei ajattele, pelatessa on aina hyvä olo. Todellisuus iskee viimeisen pyöräytyksen jälkeen. Ja se tuntuu niin musertavalta.
On järjetöntä ettei osaa lopettaa. Vaikka olisi voitolla kerrankin ja tuleva kuukausi olisi voitolla pelastettu. Silti pelaaminen on se tärkein asia. Lisää kierroksia, lisää vapaakierroksia, lisää bonuksia, lisää lisää lisää. Mikään ei riitä.
Jos malttaa kotiuttaa, ei sekään ole oikotie onneen. Usein ne tulee pelattua takaisin melkein heti kun tilille tulevat. Tai pahimmillaan peruuttaa kotiutuksen ja pelaa ne samantien takaisin.
Mitä tästä voimme siis päätellä. Peliriippuvaiselle voittaminen on aika toissijainen juttu. Pelaaminen on pääasia. Koskaan ei jää voitolle koska ajatusmaailma on niin viallinen. Pelaamatta paras, ainut peliriippuvainen voittaja on se joka ei pelaa enää ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti