A-klinikalla minulle sanottiin, että pelihimo, tunteet ja ajatukset kannattaa nimetä. Koska ne tulevat kuitenkin kylään silloin tällöin, niiden kanssa on helpompi olla kun tuntee saapujan nimeltä. On tärkeää oppia sietämään niitä tunteita. Ottaa ne vastaan, pystyä olemaan niiden kanssa hetki ja päästää ne lopulta menemään.
Olen ollut pelaamatta nyt reilu 1,5kk. Sinä aikana peliajatuksia on ollut todella vähän. Nyt olen kuitenkin päässyt treenaamaan tuota tunteiden sietämistä ja hyväksymistä.
Noin viikko sitten alkoi yhtäkkiä tulemaan ajatuksia. Pieniä kaipauksia ja haikeutta. Enkä enää koskaan pääse nauttimaan bonuksen tuomasta jännityksestä? Olisipa ihanaa vielä joskus kokeilla.. Lisäksi olen pari kertaa viikon aikana kokenut pelihimon saapumisen.
Hämmentäviä tunteita. Olen ennenkin ollut tämmöisiä pätkiä pelaamatta mutta olen reagoinut lopulta näihin tunteisiin ja ajatuksiin repsahtamalla. Tällä kertaa yritin ottaa ajatukset vastaan, hieman pyörittelin niitä mielessäni ja pian huomasin niiden olevan poissa. Ne viipyivät hetken ja jatkoivat matkaa.
On ollut aika voimaannuttavaa, kun ensimmäistä kertaa onnistuu elämään asian kanssa edes hetken. Paljon ajatuksia ja vaikeita aikoja on tulossa mutta nyt on hyvä. Nyt olo on vahva, mennään eteenpäin pienin askelin.
Ainiin, se nimi. Nimesin oman pelihimoni Piruksi. Piti äkkiä keksiä A-klinikalla mikä se voisi olla. Tuolla nimellä olen kyseistä asiaa kutsunut jo aiemminkin. Pirullinen riippuvuus jolla on pirulliset seuraukset. Mutta tämän myötä musta tulee vielä pirun vahva!
