Vuosikatsaus

Sain äskettäin sähköpostiini ensimmäisen Peli poikki ohjelmani seurantakyselyn. Ohjelman alusta on nyt vuosi ja kävin vastaamassa pitkään kyselyyn nykytilanteesta.

Kyselyssä kyseltiin asioista viimeisen 6kk sekä viimeisen 2kk aikana. Olipas muuten upeaa päästä vastaamaan noihin 2kk kysymyksiin, kerrankin sain kertoa etten ole pelannut! Toki 2kk tulee täyteen vasta n. viikon päästä mutta sitä kohti.

Muistan miten hirveitä vastauksia noihin samoihin kysymyksiin vastasin vuosi sitten. Kaikki oli niin retuperällä! Pelasin kaikki rahani ja lainasin rahaa joka paikasta. Ne oli niitä viimeisiä kunnon pohjakosketuskuukausia. Muistan sen kamalan ahdistuksen, oksetuksen ja vitutuksen. Elämä oli tosiaan vain selviytymistä päivästä toiseen.

Koen, että toipuminen on alkanut osittain silloin kun lainahanat menivät kiinni. Sen jälkeen toki pelasin vielä melkein vuoden mutta en yhtä paljon ajallisesti ja rahallisesti. Luottotietojen menetys oli siis kohdallani todella hyvä asia. Muuten luottotiedottomuuden kanssa ei ole juhlimista mutta ainakin se vähensi pelaamista hurjasti. 

Vuodessa olen siis päässyt paljon eteenpäin. Ensin pelit väheni ja väheni ja vihdoin loppuivat. Lainaaminen sekä rahan kanssa vehtaaminen ja valehtelu on loppunut. Olen edelleen köyhä mutta ainakin olen saanut käytettyä vähät rahani fiksummin. Ja koko ajan opin lisää järkevästä rahan käytöstä. Olen myös iloisempi, jaksavampi ja onnellisempi. Kokoaikainen ahdistus on poissa ja olen oppinut jo elämään näiden asioiden kanssa. 

Jos näin suuri muutos tapahtui vuodessa,en malta odottaa mitä saan kirjoittaa tänne vuoden päästä ❤️

Toipumisen polku

Olen aina ajatellut, että toipuminen lasketaan siitä kun lopettaa pelaamisen kokonaan. Jos tulee pienikin repsahdus niin se siitä, taas alkaa kaikki alusta. Mutta tämän viikon A-klinikalla käynti antoi aihetta ajatella muuta.

A-klinikan työntekijä muistutti, että toipuminen on alkanut jo paljon aiemmin. Se alkoi silloin kun halusi alkaa toipua ja pystyi tekemään muutoksia. 

Alun alkaen pelasin joka päivä. Koko ajan, aamusta iltaan. Nyt olen jo yli vuoden ajan pelannut satunnaisemmin. Sieltä se toipumisen tie on alkanut pikkuhiljaa. Välillä isommalta polulta on lähtenyt pieni sivureitti joka on kuitenkin palannut takaisin isolle polulle. Näin repsahduksia voisi luonnehtia. 

Olen kyllä tullut paljon eteenpäin vaikka ohi tämä painajainen ei toki ole. Jos mietin viimeistä puolta vuotta, repsahduksia ollut muutama. Ei siis enää joka päiväistä pelaamista tai edes joka viikkoista. Lisäksi osaan jo käsitellä tätä asiaa ja hyväksyä sen. En enää ahdistu koko ajan veloista. En enää saa joka päivä peli-impulsseja. Pystyn elämään elämääni niin, että pelit käy mielessä vain harvoin. Pystyn käymään taas kaupassa koska en ole pelannut kaikkia rahojani. Kyllä tässä on pitkä tie jo taaperrettu. 

Muistakaa ettei se repsahdus mitätöi sitä pelaamatonta aikaa ja sen eteen tehtyä työtä. Se on vaan se pieni sivupolku jolta pystyy palaamaan takaisin toipumisen tielle.