Olen aina ajatellut, että toipuminen lasketaan siitä kun lopettaa pelaamisen kokonaan. Jos tulee pienikin repsahdus niin se siitä, taas alkaa kaikki alusta. Mutta tämän viikon A-klinikalla käynti antoi aihetta ajatella muuta.
A-klinikan työntekijä muistutti, että toipuminen on alkanut jo paljon aiemmin. Se alkoi silloin kun halusi alkaa toipua ja pystyi tekemään muutoksia.
Alun alkaen pelasin joka päivä. Koko ajan, aamusta iltaan. Nyt olen jo yli vuoden ajan pelannut satunnaisemmin. Sieltä se toipumisen tie on alkanut pikkuhiljaa. Välillä isommalta polulta on lähtenyt pieni sivureitti joka on kuitenkin palannut takaisin isolle polulle. Näin repsahduksia voisi luonnehtia.
Olen kyllä tullut paljon eteenpäin vaikka ohi tämä painajainen ei toki ole. Jos mietin viimeistä puolta vuotta, repsahduksia ollut muutama. Ei siis enää joka päiväistä pelaamista tai edes joka viikkoista. Lisäksi osaan jo käsitellä tätä asiaa ja hyväksyä sen. En enää ahdistu koko ajan veloista. En enää saa joka päivä peli-impulsseja. Pystyn elämään elämääni niin, että pelit käy mielessä vain harvoin. Pystyn käymään taas kaupassa koska en ole pelannut kaikkia rahojani. Kyllä tässä on pitkä tie jo taaperrettu.
Muistakaa ettei se repsahdus mitätöi sitä pelaamatonta aikaa ja sen eteen tehtyä työtä. Se on vaan se pieni sivupolku jolta pystyy palaamaan takaisin toipumisen tielle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti