Jos joku on jo eksynyt lukemaan blogiani niin saattaa miettiä mikä on nykytilanne pelaamisen kanssa. Ikävä kyllä olen pelannut edelleen. Välillä en ollenkaan ja välillä tulee ns. "putki".
Lopettaminen tuntuu järkevältä mutta samalla ahdistavalta. Etten enää koskaan pelaisi lempipeliäni tai nauttisi voitoista. Toisaalta en enää koskaan häviäisi enkä aiheuttaisi haittaa läheisilleni ja itselleni.
Raha on alkanut määritellä minua liikaa. Siksi pelaan, että saisin itselleni taas voittojen myötä elintasoa. Vielä kun ennen ulosoton alkamista ehtisin. Tuntuu, että ilman rahaa ja pelejä en ole mitään. Onhan elämä pyörinyt noiden kahden asian ympärillä jo kauan.
Olen hukannut kaiken keskellä itseni kokonaan. En tiedä kuka olen ilman pelejä. Ne ovat olleet onneni ja murheeni. Olen toki nauttinut elämästäni muutenkin mutta silti pelit ja raha on määrittäneet minua koko ajan. Ne ovat hiljaa nakertaneet itsetuntoani, järkeäni, kykyäni nauttia elämän pienistä iloista. Ne ovat vieneet minulta kyvyn huolehtia taloudesta sekä kyvyn ymmärtää rahan arvoa. Ne ovat myös pahentaneet ostosriippuvuuttani sekä suistaneet minut velkahelvettiin.
Olen velkaa paljon. Mutta kaikista suurin velka on miehelleni. Olen saanut häneltä enemmän rahallista tukea kun olisi kuulunut saada. Ja joka kerta olen silti vielä sössinyt asiani. Olen hänelle velkaa myös tavallisen arjen. Arjen, jossa ei olisi näitä huolia ja murheita. Arjen, jossa hänen ei tarvitsisi pelätä seuraavaa katastrofia tai yhteisen tilin tyhjenemistä.
Velkojani en saa koskaan maksettua kokonaan mutta paras mitä voisin tehdä, on lopettaa. Lopettaa pelit, velkaantuminen sekä valehtelu. Se olisi paras asia miehelleni, läheisilleni ja ennen kaikkea itselleni.
Sinä rakas ihminen siellä, joka et ole vielä yhtä syvällä suossa kuin minä. Lopeta. Lopeta ennenkuin tilanne on liian paha. Pystyt siihen kyllä. Minäkin aion pystyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti