Olen ollut tosi iloisella mielellä parin viikon ajan. Onnellinen pelaamattomuudesta ja siitä, että olen mielessäni jo hyväksynyt tilanteen. Pidän pääasiana toipumista. Sekä sitä, että peli menee oikeasti poikki lopullisesti. Mutta se häpeä. Se ei tule esiin enää kovin usein. Kunnes joku tilanne saa sen nostamaan päätään.
Sukulaiseni kertoi kuulleensa eräästä tutusta tämän olevan peliriippuvainen. Sössinyt asiansa. Päivitteli tilannetta ja minä myötäilin hymisten. Kamala häpeä valtasi mielen ja tuntui ihan fyysisenä pahana olona vatsassa. Tuntui, että otsassani loisto neonvaloilla teksti "minäkin olen peliriippuvainen elämänsä sössinyt luuseri".
Nyt olen siitä keskustelusta asti tuntenut ahdistusta ja häpeää. Pääsisipä vielä sellaiseen tilaan, ettei nämä keskustelut aiheuttaisi tämmöistä oloa.
Ei auta kuin hengittää syvään, sytyttää kynttilät ja rentoutua sohvan nurkassa. Kyllä tämäkin olo vielä ohi menee, olenhan selvinnyt pahemmastakin. Näitä tilanteita tulee varmasti enemmänkin. Ehkä niitä oppii suodattamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti