Sain edellisen postauksen jälkeen yhden kysymyksen sähköpostiini. Minulta kysyttiin milloin huomasin, että pelaaminen meni riippuvuuden puolelle. Tämä onkin aika haastava kysymys.
Toisaalta tiesin ettei kaikki ole kunnossa kun olin pari kertaa kokenut "hups" - hetken ja pelannut koko palkkani. Mutta en tosiaan ajatellut olevani riippuvainen.
Kun aloin ottamaan lainoja ja pelaamaan joka päivä, tiesin ehkä syvällä sisimmässäni että nyt ollaan todella syvissä vesissä. Siltikin sitä uskotteli itselleen, että kyllä tämä tästä. Riippuvainen huijaa läheisiään mutta myös itseään päivittäin.
Koko ajan ajattelin, että pian voitan suuren summan. Sillä kuittaan velkani ja lopetan pelaamisen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka usein sain velatkin maksettua pois voitoilla, nostin lainat aina uudestaan. Ja nyt ollaankin siinä tilanteessa, ettei velkoja kuitata kun lottovoitolla.
Vaikka olen ainakin 1,5 vuotta tiennyt ettei pelaamiseni ole normaalia, riippuvaiseksi olen itseni mieltänyt alle vuoden ajan. En edes muista hetkeä jolloin sen itselleni myönsin. Ehkä viime keväänä/kesänä kun aloin kunnolla hakea tietoa asiasta. Silloin velat oli jo isot ja tilanne peruuttamaton. Aloin hakeutua hoitokontaktiin sekä Peli poikki-ohjelmaan.
Riippuvuuden myöntämistä edisti myös se, että haluan säilyttää perheeni ja parisuhteeni.
En siis osaa täysin kysymykseen vastata. Toisaalta olen tiennyt sen lähes koko ajan mutta olen huijannut itseäni. Toisaalta vielä nykyäänkin ajattelen, että ehkä kuitenkin tällä kertaa hallitsen asian ja pelaan vaan ihan vähän.
Nykyään tiedän olevani peliriippuvainen ja sairas. Tärkeää oman olon kannalta on ollut tajuta, että olen sairastunut. En ole vain tyhmä ja selkärangaton. Tiedän, että tästä on mahdollista toipua mutta helppoa se ei ole. Sitä kohti olen kuitenkin matkalla ja tilanteeni on paljon paljon parempi kuin aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti