Velkapaniikki ja oikeus elämään

Olen tiennyt jo pidemmän aikaa, että ulosotto on edessä. Vielä en siellä asti ole mutta se lähenee koko ajan. Perintä alkaa pian ensimmäisen lainan kohdalla ja firmat soittelee jo perään. En jaksa tai halua vastata, täytyy perintäfirmoja pyytää sitten siirtämään oikeudelliseen perintään.

Olen työstänyt päässäni tätä ulosotto asiaa ihan hyvällä menestyksellä. Nyt kun se lähenee, alkaa iskeä paniikki ja ahdistus. Millainen prosessi se on? Kuinka paljon velka kasvaa ja paljonko sitä tulee olemaan? Pitääköhän ulosottolaskuri paikkaansa vai vielä ne sittenkin palkasta enemmän? Miten selviän henkisesti ja rahallisesti? Paljon kysymyksiä ja pelkoja. Näistäkään asioista en voi monelle puhua. Siskolle mutta hän ei ulosotosta tiedä mitään. Yksi läheinen on ulosotossa ja häneltä olen jotain kysellyt. Ulosoton alusta on jo niin pitkä aika ettei kaikkea muista. Ja asiat voineet muuttuakin. 

Sitten se suurin kysymys. Olen aiheuttanut itselleni ulosoton ja sitä myötä koko perheelle huonontuneen taloudellisen tilanteen. Onko minulla oikeus ylimääräisiin asioihin? Voinko vielä haaveilla ja unelmoida suuresti? Onko minulla oikeus asettaa välillä itseni etusijalle vai täytyykö ainoastaan korjailla ja hyvitellä asioita muille?

Tuntuu, ettei ole enää oikeutta mihinkään. Kun katson asioita joita varten yhteiset rahamme oli hankittu, tunnen kamalaa kipua henkisesti sillä ne asiat jäivät tekemättä ja toteuttamatta. Mieheni joutuu tekemään lisää työtunteja ja luopumaan asioista, se aiheuttaa kamalaa kipua myös.

Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta enää muuhun kuin maksaa laskujamme ja ostaa ruokaa jääkaappiin. Ei enää reissuja, ostoksille lähtemistä, itsensä hemmottelua. Törmään tähän tunteeseen lähes joka päivä. Välillä se unohtuu, kuten eilen. Innostuin ystäväni kanssa suunnittelemaan pientä ostosreissua ensi vuoden puolelle. Oloni oli hetken normaali ja innostunut. Sitten se karu totuus törmäsi minuun taas. En voi lähteä koska olen aiheuttanut muille kurjuutta. En voi käyttää rahojani sellaiseen kun olen sössinyt näin pahasti.

Joku voi miettiä, että olen aika pinnallinen kun kaipaan tuollaisia asioita kuten ostoksille lähteminen. En tarkoita, että sitä täytyisi saada tehdä koko ajan. Ostoksilla käynti tai pieni reissu silloin tällöin on aika monelle arkipäivää. Haluaisin itsekin joskus sen kaltaista omaa aikaa tai perheen aikaa. Jotain iloista, kivaa, rentouttavaa. Ei pelkästään näitä ongelmia ja niiden pohtimista.

Nyt pääasia on toipuminen, pelien loppuminen ja oman pään selvittely. Paljon ajatuksia ja tunteita selvitettävänä. Uskon, että aika auttaa monessa asiassa. Jos jollain on tämä vaihe jo takanapäin, olisi kiva kuulla miten siitä selviää.